
Opiskelupaikkakunnat
Teknillistä alaa voi opiskella kuudella eri paikkakunnalla Oulusta Helsinkiin. Tutustu kaupunkeihin ja löydä mieleisesi:
Espoo (Aalto-yliopisto)
Espoo on Suomen toiseksi suurin kaupunki. Aalto-yliopiston teekkarit opiskelevat ja juhlivat Otaniemessä, Espoon kaupunginosassa. Alueen asukkaista suurin osa on opiskelijoita ja meno on sen mukaista. Otaniemen Teekkarikylässä on korkeakoulun lisäksi kirjasto, ostoskeskus, liikuntakeskus sekä paljon opiskelija-asuntoja. Asukkaita Otaniemen alueella on noin 2 500.
Otaniemestä pääsee busseilla kymmenessä minuutissa Helsingin keskustaan.
Lappeenranta (Lappeenrannan teknillinen yliopisto)
Lappeenranta sijaitsee Kaakkois-Suomessa, Saimaan rannalla lähellä Venäjän rajaa. Asukkaita Lappeenrannassa on reilu 72 000.
Lappeenrannan teknillinen yliopiston kampusalue sijaitsee Skinnarilan kaupunginosassa, joka tunnetaan opiskelijoiden ”omana valtiona”. Yliopiston lisäksi Skinnarilassa on kaikki peruspalvelut, baarit sekä opiskelija-asunnot. Skinnarilassa opiskelee noin 5 000 perusopiskelijaa ja 500 jatko-opiskelijaa.
Oulu (Oulun yliopisto)
Oulu on Pohjois-Suomen suurin kaupunki, jossa teekkarit ja arkkitehdit opiskelevat sulassa sovussa muiden yliopisto-opiskelijoiden kanssa yhteisissä tiloissa. Rinnakkaiselosta huolimatta teekkarikulttuuri kukoistaa myös Oulussa. Oulussa asuu noin 140 000 asukasta. Oulu poikkeaa monesta kaupungista nuoren ikärakenteensa vuoksi, koska paikkakunnalle muuttaa paljon nuorta väkeä opintojen ja työn perässä.
Oulun yliopisto on monitieteinen yliopisto, jossa on mahdollista yhdistää opintoihinsa erilaisia opintoja monelta alalta. Ylioppilaskuntaan kuuluu 12 500 jäsentä.
Tampere (Tampereen teknillinen yliopisto)
Tampere on Suomen kolmanneksi suurin kaupunki, jossa asuu yli 213 000 ihmistä. Opiskelijoita on noin 20 000. Kaupunki sijaitsee kahden vesistön, Pyhäjärven ja Näsijärven, välissä. Kaupungin läpi virtaa tunnelmallinen koski, ja kaupungin siluettiin kuuluvat punatiiliset vanhat tehdasrakennukset.
Tampereen teknillisessä yliopistossa Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunnassa TTY:ssä on noin 10 400 opiskelijaa, joista noin 8 800 suorittaa perusopintoja ja 1 600 jatko-opintoja. Kampus sijaitsee Hervannassa, jossa haalariasuinen teekkari ei ole kadulla harvinainen ilmestys.
Vaasa (Vaasan yliopisto)
Vaasa on kaksikielinen Pohjanlahden rannikkokaupunki. Kaupungissa asuu lähes 60 000 asukasta ja Vaasan yliopistossa noin 5 000 opiskelijaa. Yhteensä Vaasassa opiskelee noin 12 000 opiskelijaa.
Kampuksella Vaasan Palosaarella yhdistyvät avara merimaisema, moderni arkkitehtuuri ja uuteen käyttöön kunnostettu tehdasmiljöö. Teekkariyhteisö Vaasassa on pieni, mutta aktiivinen.
Turku (Turun yliopisto, Åbo Akademi)
Turku on yhdistelmä uutta ja vanhaa. Perinteisessä yliopistokaupungissa asuu noin 180 000 asukasta. Opiskelijoita Turun yliopistossa ja Åbo Akademissa on yhteensä noin 27 000. Turussa diplomi-insinööriksi voi opiskella också på svenska.
Teekkarit voi bongata Turun keskustorilta vappuna kauppaamassa omaa lehteään tai polkuautokilpailusta yhdessä paikallisten insinööriopiskelijoiden kanssa.

