Koulutusvaihtoehdot

Tekniikan alasta kiinnostuneella nuorella on mistä valita, kiinteistötaloudesta tietojohtamiseen, ympäristötekniikasta konetekniikkaan. Tekniikan opinnot antavatkin mahdollisuuden suuntautua mille tahansa itseä kiinnostavalle osa-alueelle.

Koska tulevaisuuden työelämässä tarvitaan monipuolisia taitoja, teekkareilla on mahdollisuus opiskella myös esimerkiksi työpsykologian, oikeustieteen, viestinnän, johtamistaidon ja kansainvälisen markkinoinnin kursseja. Teekkarit voivat suorittaa myös laajoja kieliopintoja.

Tekniikan alan koulutusohjelmat

Valitse taulukosta kiinnostava koulutusohjelma ja lue siitä lisää mielenkiintoisen yliopiston tai teknisen korkeakoulun omilta sivuilta. Koulutusohjelmien sisällöt vaihtelevat eri oppilaitoksissa.

  • Aalto yliopisto Aalto yliopisto
  • Tampereen teknillinen yliopisto Tampereen teknillinen yliopisto
  • Lappeenrannan teknillinen yliopisto Lappeenrannan teknillinen yliopisto
  • Oulun yliopisto Oulun yliopisto
  • Åbo Akademi Åbo Akademi
  •  Turun yliopisto
  • Vaasan yliopisto Vaasan yliopisto

 

Aalto Yliopisto

Tampereen teknillinen yliopisto

Lappeenrannan teknillinen yliopisto

Oulun yliopisto

Åbo Akademi

Turun yliopisto

Vaasan yliopisto

Arkkitehtuuri ja maisema-arkkitehtuuri x x   x      

Automaatio- ja systeemitekniikka

x

 

 

 

 

 

 

Automaatiotekniikka

 

x

 

 

 

 

 

Bioinformaatioteknologia

x

 

 

 

 

 

 

Biotekniikka

 

x

 

 

 

x

 

Biotuotetekniikka

x

 

 

 

 

 

 

Elektroniikka- ja sähkötekniikka

x

 

 

 

 

 

 

Energiatekniikka

 

 

x

 

 

 

 

Energia- ja LVI-tekniikka

x

 

 

 

 

 

 

Geomatiikka

x

 

 

 

 

 

 

Kemian tekniikka

x

 

x

 

x

 

 

Kiinteistötalous

x

 

 

 

 

 

 

Konetekniikka

x

x

x

x

 

 

 

Matemaattisten aineiden opettaja

 

x

 

 

 

 

 

Materiaalitekniikka

x

x

 

 

 

 

 

Prosessitekniikka

 

 

 

x

 

 

 

Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka

x

 

 

 

 

 

 

Rakennustekniikka

 

x

 

 

 

 

 

Signaalinkäsittely ja tietoliikennetekniikka

 

x

 

 

 

 

 

Sähkötekniikka

 

x

x

x

 

 

 

Sähkö- ja energiatekniikka

 

 

 

 

 

 

x

Teknillinen fysiikka ja matematiikka

x

 

x

 

 

 

 

Teknis-luonnontieteellinen

 

x

 

 

 

 

 

Tietojohtaminen

 

x

 

 

 

 

 

Tietoliikennetekniikka

x

 

 

 

 

 

 

Tietotekniikka, elektroniikka ja tietoliikennetekniikka

 

 

 

 

 

x

 

Tietotekniikka

x

x

x

x

x

 

x

Tuotantotalous

x

x

x

x

 

 

 

Yhdyskunta- ja ympäristötekniikka

x

 

 

 

 

 

 

Ympäristötekniikka

 

 

x

x

 

 

 

Ympäristö- ja energiatekniikka

 

x

 

 

 

 

 

 

4.6
 
Muokattu: 02.12.2011 14:31
  • Jaa Facebookiin!
  • Twiittaa Twitteriin!
  • Lähetä jonnekin muualle!
Lisää aiheesta muualla: